► Sinun lompakkosi on sinun -ei kaupungin.
► Vireä ja toimiva kaupunki.
► Eroon nukkumalähiön maineesta.
► Valinnan mahdollisuuksia kuntalaisille.
► Yrityksiä Hyvinkäälle, toimipaikkoja yrityksille.


Kevät tulee, kuten eduskuntavaalitkin!

Kiitän lämpimästi niistä monista yhteydenotoista, joissa on tiedusteltu mahdollista ehdokkuuttani tulevissa kevään eduskuntavaaleissa. Tämän kevään vaaleissa en kuitenkaan ole ehdokkaana. Päivätyössäni kehittyvässä pienyrityksessä on tällä hetkellä valtavasti haasteita, joiden ratkaisemisessa haluan olla mukana.

Olen kuitenkin tiukasti mukana kunnallisissa luottamustoimissani Hyvinkään kaupunginvaltuutettuna ja mm. teknisen lautakunnan jäsenenä. Myös seuraavissa kunnallisvaaleissa 2012 aion olla ehdolla.

Kevään eduskuntavaalitohinoissa olen mukana hyvinkääläisen ehdokkaan Annika Kokon tiimissä. Näen, että Annikalla on aidosti mahdollisuus päästä näissä vaaleissa läpi. Toivon, että sinäkin käyt tutustumassa Annikan ajatuksiin ja lähdet mahdollisuuksiesi puitteissa mukaan tukijoukkoihin!

Lue lisää sivustolta annikakokko.fi
Hyvää alkanutta vuotta 2011!

-Riikka-


Copyright © 2007-2008